Vastuullisuus

Pienin mutta päättäväisin askelin kohti yhä vastuullisempaa toimintaa

Olemme yksityinen perheyritys, jolla on pitkä kokemus majoituspalveluiden tarjoajana. Haluamme palvella asiakkaitamme toiveita tarkasti kuunnellen ja korkealaatuisia palveluita tarjoten. Pidämme hyvää huolta työntekijöistämme sekä kehitämme jatkuvasti konseptiamme, viihtyisyyttä ja vastuullisia toimintatapoja. Meille on sydämen asia, että yritystoimintamme tuo paikkakunnalle työtä ja elinvoimaa.

Kehittääksemme toimintamme vastuullisuutta johdonmukaisesti olemme lähteneet vuoden 2022 alussa mukaan Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (SFT) -ohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää kestävää matkailua matkailualueilla ja matkailualan yrityksissä. Visit Finland on rakentanut seitsemän askeleen kehittämispolun, jota seuraamalla ja jonka vaatimat kriteerit täyttämällä matkailualueilla ja -yrityksillä on mahdollista saavuttaa Sustainable Travel Finland -merkki. STF-sertifiointi on osoitus sitoutuneisuudesta pitkäjänteiseen vastuullisuustyöhön.

Rantakallan tavoitteena on saavuttaa STF-merkki reilun vuoden sisällä, arviolta keväällä 2023.
Tutustu STF-ohjelmaan täältä  

Myös sinun pienet tekosi ovat tärkeitä

Myös sinä voit vaikuttaa omilla vastuullisilla valinnoillasi paljon. Tässä muutamia vinkkejä, miten
sinä voit edistää osaltasi kestävää matkailua vieraillessasi meillä:

1. Saavu meille julkisella kulkuneuvolla
Kalajoelle on hyvät yhteydet etenkin bussilla, ja aikataulut sopivat hyvin yhteen varsinkin Kokkolaan saapuvien junavuorojen kanssa. Matkahuollon pysäkki sijaitsee aivan
Rantakallan edustalla.

2. Liiku Hiekkasärkillä jalkaisin, pyörällä tai vaikkapa sähköpotkulaudalla Hiekkasärkkien matkailukeskus on mukavan kompakti, jossa välimatkat ovat lyhyet. Rantakallasta pääset suoraan rantaan lankkupolkuja pitkin. Käyntikohteiden ja
aktiviteettien äärelle pääset kätevästi vaikkapa vuokraamalla pyörän Rantakallasta tai ottamalla sähköpotkulaudan käyttöösi Rantakallan pihasta.

3. Syö vain sen verran kuin jaksat 
Herkullinen ja monipuolinen buffet-aamiainen näköalaravintolassamme kutsuu nautiskelemaan pitkän kaavan mukaan. Muistathan kuitenkin, että aivan kaikkea ei tarvitse maistella yhtenä aamuna. Jätä tilaa uusille makuelämyksille seuraavana päivänä majoittuessasi pitempään. Nauti herkuista pieninä annoksia ja santsaa halutessasi lisää vasta, kun lautanen on tyhjä. Näin vähennät biojätteen määrää tuntuvasti.

Pieniä ja suuria tekoja

Rantakalla kehittyy ja uudistuu voimakkaasti. Meillä on käynnissä ja suunnitelmissa useita investointiprojekteja uusien, laadukkaiden majoituskohteiden rakentamiseksi. Samalla puramme vaiheittain vanhoja, pitkään palvelleita rakennuksia pois. Pyrimme huomioimaan uusien majoituskohteiden rakentamisessa mahdollisimman hyvin vastuullisuuteen ja ekologisuuteen liittyvät näkökulmat. Kunnioitamme rakentamisessa Hiekkasärkkien alueen ainutlaatuista ympäristöä ja maisema-arvoja. Hyödynnämme moderneja ja ekologisia energiamuotoja, kuten maalämpöä, ja teemme työtä luotettavien kumppaneiden kanssa. Pitkän tähtäimen tavoitteinamme ovat muun muassa energian ja veden säästäminen, jätemäärän vähentäminen, hankintojen kestävyyden parantaminen, paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käytön lisääminen sekä vastuullisuuden kehittäminen kokonaisuudessaan. Tavoitteenamme on jalkauttaa vastuullisuus luontevaksi osaksi asiakkaidemme ja henkilöstömme arkea lisäämällä viestintää ja ohjeistusta.

Pieninä mutta tärkeinä tekoina olemme muun muassa vaihtaneet Rantakallan päärakennuksen huoneissa kaikki vanhat lamput uusiin led-lamppuihin sekä vaihtaneet kaikki saippuat ja
pesuaineet annostelijoihin kertakäyttöpakkausten sijaan. Lisäksi olemme vähentäneet huomattavasti yksittäin pakattujen elintarvikkeiden käyttöä aamiaisella sekä pyrkineet lisäämään paikallisten raaka-aineiden ja tuotteiden käyttöä. Noudatamme paikallisia kierrätysohjeita ja olemme tehostaneet kierrätystä. Olemme myös lisänneet ja tiivistäneet yhteistyötä alueen matkailutoimijoiden ja matkailun alueorganisaation kanssa luodaksemme uusia matkailutuotteita ja tapahtumia, jotka tukevat myös ympärivuotista matkailua ja työllistävyyttä.

Sinä olet meille arvovieras

Meille jokainen on lämpimästi tervetullut iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, kansalaisuudesta sekä liikunta- tai muista rajoitteista riippumatta. Kunnioitetaan yhdessä toisiamme ja suodaan jokaiselle miellyttävä, elämyksellinen ja tasavertainen vierailu Kalajoella ja luonamme.