Hankkeet

Me Rantakallassa haluamme jatkuvasti kehittää ja uudistaa toimintaamme. Korkeat laatutavoitteet ohjaavat meitä kaikessa tekemisessä. Tavoitteenamme on tarjota vieraillemme yhä korkeatasoisempia kokemuksia ja elämyksiä ympäri vuoden. Tähän tähtäämme ennen kaikkea investoimalla voimakkaasti uusien majoitustilojen rakentamiseen. Olemme vasta rakentaneet uuden 23 huoneiston Safiiri -huoneistohotellin Kalajoen Hiekkasärkkien merimaisemien äärelle sekä kahdeksan huoneiston Petäjistö -rivitalon täydentämään Rantakallan läheisyydessä sijaitsevan Jäkälätien alueen majoitustarjontaa. Molemmat rakennuskohteet valmistuivat kesäkuun alussa 2022. 

Kehittämistyön tukena ja mahdollistajana toimivat erilaiset investointi- ja kehittämishankkeet. Tällä hetkellä meillä on juuri päättyneet seuraavat hankkeet, joiden rahoittajana oli Euroopan aluekehitysrahasto EAKR. Rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Yrityksen kehittämishanke Hiekkasärkkäin Safiiri A:n rakentaminen
Toteutusaika: 9.8.2021-31.5.2022
Hankkeen toteuttaja: Kiinteistö Oy Hiekkasärkkäin Safiiri A

Hiekkasärkkäin Safiiri A -hankkeen tavoitteena oli rakentaa Hotelli Rantakallan välittömään läheisyyteen hiekkadyyneille uusi huoneistohotellirakennus, johon tuli korkealaatuisia huoneistoja. Kaikissa huoneistoissa on yhdistetty keittiö-olohuone, makuuhuone, pesutilat ja oma sauna sekä merelle avautuva lasitettu terassi. Majoitustiloja on valmistunut kaikkiaan 23 huoneistoa. Rantakallan uudet Safiiri -hotellihuoneistot tarjoavat asiakkailleen vaivatonta, tasokasta ja modernia majoitusta upeiden merimaisemien äärellä.

Yrityksen kehittämishanke Uudistuva Hotelli Rantakalla
Toteutusaika: 1.1.-31.12.2022
Hankkeen toteuttaja: Hotelli Rantakalla Oy

Tämän hankkeen myötä päätavoitteena oli nostaa Rantakallan profiilia tasokkaana ja modernina majoitustoimijana. Hankkeen konkreettisina tavoitteina oli tunnistaa ja tavoittaa uusia kohderyhmiä uusille majoituskohteille sekä kehittää yrityksen kansainvälisyyttä, digitaalisuutta, vastuullisuutta ja ympärivuotisuutta. Hankkeen toimenpiteisiin kuuluivat mm. potentiaalisten kohderyhmien kartoitus kansainvälisillä markkinoilla Ruotsista ja Saksasta sekä kesän ulkopuolisen palvelutarjonnan kehittäminen. Kestävää matkailua edistääksemme olemme lähteneet mukaan Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmaan. Digitaalisuutta edistimme tässä hankkeessa mm. hankkimalla digitaalisen huoneistokohtaisen näyttöjärjestelmän uusiin majoitustiloihin.